tiistai 28. elokuuta 2018

Kun Go-To Raglan ja Mon Manet tapasivat


Tämä projekti kuuluu taas pienimuotoiseen ja kevytmieliseen stashburningprojektiini, eli halusin käyttää pois hyllyssäni lojuneita lankoja. Olin jo aloittanut valtavan, Jojin suunnitteleman Starting Point -huivin, mutta jokin siinä ei natsannut ja päädyin purkamaan neljä kerää Pompomin Donegalia takaisin kakuille. Värejä minulle oli Donegalista kerääntynyt, kun ostin alunperin kolme ja kartutin katrasta vielä yhdellä harmaalla jälkeenpäin, mutta jotenkin ne eivät vain sitten olleet tarpeeksi tummat huiviprojektiini. Paitaa olin niistä joskus ajatellut, mutta ei sekään ajatus kauaksi ollut kantanut.

Niinpä minulla oli taas neljä kerää eri väristä Pompomia ja niiden kanssa Starting Pointiinkin tarkoittamani, Tour de Sockin viimevuoden palkintolangoista valkkaamani Invictus Yarnsin messinginvärinen silkkimerino. Tykkäsin yhdistelmästä, mutta jotakin jujua se kombo vielä kaipasi. Sitten tuli Westknitsin Go-To Raglan ja muistin aiemmin ihailleeni Tukuwooleista neulottua harmaa-ruskea-gradienttyyppistä Mon Manetia, ja päätin yhdistää ideat keskenään. Keskenään yhdistin myös langat, ja lisäsin toiseksi säikeeksi ihan perusmustan, Ricon bambuviskoosisekoitteen, jota minulla oli pari kerää lankahyllyssä myös. Musta on kaksinkerroin resoreissa ja muutoin se kulkee koko paidan mukana siis toisena lankana.


Paita valmistui ihan hullun nopeasti. Isoilla puikoilla ja kaksinkertaisella langalla oli mukava työskennellä, kun vähän väliä sai "feidata" väriä jo seuraavaan. Hiukan emmin, olinko vaihtanut väriä sopivaan tahtiin, mutta lopputulos näyttää mun silmään oikein kivalta. Hihoissa messinkiä on aavistus pidemmälti kuin kroppaosassa, tiivistinkin harmaita hiukan saadakseni sitä hiukan enemmän sopimaan hihoihin. Ratkaisu oli mielestäni aika toimiva, paita näyttää nyt jokseenkin tasapainoiselta ja kaiken harmaan keskellä tuo messinki piristää kivasti mieltä, kun näkee sen hihoissaan kaikenmaailman juttuja härveltäessään. Donegalin nypyissä on vielä samansuuntaista sävymaailmaa, joten yhdistelmä toimii.


Aloitin puseron neulomisen Go-To Raglanin ohjeen mukaan, mutta oikeastaan aloin poiketa siitä jo heti hihojen erottamiskohdassa. Silmukkamääräni eivät mätsänneet lopulta oikein minkään koon kanssa ja kroppaosaankin lisäsin hiukan vyötärömuotoilua - mielestäni mulla on sellainen kroppa, että sitä tarvii olla hiukan, vaikka olisi kuinka oversize- tai laatikkomallinen paita. Hihoja aloittaessani vilkaisin taas hiukan kavennusten tiheyttä ohjeesta mutta hihansuut viimeistelin ihan perusresorilla Go-To Raglanin pitkularesorien sijaan. Lopuksi käänsin paidan nurinkurin Mon Manetin tapaan ja otin siis nurjan puolen käyttöön. Värit soljuvat silloin toisiinsa vielä kauniimmin, kun oikealla puolella on joidenkin värien kohdalla helpompi hahmottaa feidausraidat.


Oma projekti: Go-To Raglan/Mon Manet
Mallit: Go-To Raglan by Stephen West
Mon Manet by Jonna Hietala
Lanka: Rico Design Superba Bamboo, musta
Kässäkerho Pompom Donegal Tweed, kolme eri harmaata
Invictus Yarns Reward, väri Grounded
Menekki: Bamboota vajaa 3 kerää, kutakin muuta väriä alle 1 kerä
Puikot: 4.5 mm

Kaiken sumplimisen jälkeen lopullinen tuotos on aivan yksi mun lemppareistani! Tuntuu, että sanon näin joka kerta jossain kohtaa kustakin juuri valmistuneesta paidastani, mutta niinhän sen pitääkin olla. Tämä paita on nopea neuloa, mukavan rento yllä, suhteellisen löyhä pinnaltaan, pehmoinen kaksinkertaisen merinon ansiosta ja nää värit.. Nämä värit ovat vaan mulle nyt niin in. Ilmeisesti jos jotakin väriä tuutataan tarpeeksi kauan vähän joka suunnasta, niin jossain kohtaa sille lämpiää vakaa harmajainenkin. Mutta koska tämä väri ei kuulu niihin, joita haluaisin kasvojeni lähellä käyttää, niin voin hyvin neuloa sitä hiukan tuonne helmaan.

Enkä voi olla hehkuttamatta, miten iloinen olen syksyn saapumisesta! Pieniä merkkejä sen lähestymisestä ainakin täällä Tampereella ollaan jo välillä saatu haistella, kun kylmä tuuli on ottanut paidan liepeeseen niin, että melkein on jo tullut vähän vilukin. Vihdoin voi taas pukeutua näihin ihaniin neuleisiin ja ihan kohta jo pipoihin ja lapasiinkin! Kesä oli ihana, mutta ei mikään syksyn  viileyttä ja tunnelmallista hämärää voita.




lauantai 4. elokuuta 2018

Sadetta odotellessa voi vaikka pulahtaa


Jonkun aikaa olen koittanut käytellä stashistani lankoja, jotta saisin varastoani hiukan pienenemään. Hetken aikaa elin ajatuksella, että saan ostaa lankaa vain, jos se auttaa minua käyttämään pois jo hyllystäni löytyviä vyyhtejä. Niin kävi edellisen postauksen Old Romancenkin kanssa, pitsiväri vain oli sitä stashista löytynyttä ja päävärin ostin: lopputuloksena stashiini jäi isompi jämä Sockin Eggplantia kuin mitä siellä alunperin siellä oli tuon punaoranssin sukkalangan muodossa... Ei mene ihan putkeen tällä matematiikalla.

Mutta tämän huivin langat olen ostanut jo aikaa sitten. Ainakin reilusti yli vuoden, ellei jopa kahden takaiset Keesin merinosinkut tilasin custom-värjäyksenä silloin, kun en itse vielä värjännyt. Halusin maailman kauneinta ja puhtainta, tummahkoa ja semisolidia sinistä, ja Sara toimitti tilaukseni aivan 110% onnistuneesti. En ole ikinä nähnyt kauniimpaa sinistä, siis ihan sinisen sinistä, ja vaikken normaalisti ihan kauheasti sinisistä perusta, niin tämä väri on ihan puhdasta täydellisyyttä.


Olin ajatellut tekeväni hupullisen huivin, vähän Punahilkkatyyliin, mutta sinisenä. Aloitinkin neuletta jo, mutta sitten mieleni valtasi ajatus siitä, että jotenkin malli vaikutti itselleni liian keijukaismaiselta/lapselliselta/gootilta/enoikeintiedämiltä, enkä ehkä tulisi käyttämään huppuhuivia lopulta kovinkaan paljoa. Kaksi vyyhtiä hyllyssä lojunutta merinosinkkua muotoutuivat lopulta Waiting for Rain -huiviksi, jota olin pitkään silmäillyt ja johon ajattelin täydellisen sinisen langan sopivan kauniisti. 

Waiting for Rain on mukavaa neulottavaa, sillä huivin pitsiosuuksia lukuunottamatta neulotaan aina-oikeaa. Pitsit on sommiteltu epäsymmetrisesti ja niiden leveys vaihtelee, joten malli on sinänsä rytmikästä ja joutuisaa neulottavaa. Pitseissä saa hiukan pysytellä tarkkana, sillä lyhennetyt kerrokset pitsissä voivat olla hiukan oikukkaita, jos ei käytä silmukkamerkkejä. Ohjeeseen on kirjoitettu myös kaksivärinen versio.


 Oma projekti: Waiting for Rain
Malli: Waiting for Rain by Sylvia McFadden
Lanka: Keesi Industries Awesome Light
Menekki: Hiukan vajaa 200 grammaa
Puikot: 4.0 mm



Huivin valmistuttua muistin ostaneeni lähes samansävyisen mutta hiukan tummemman vyyhdin Malabrigon Riosta, ajatuksenani tehdä siitä pipo huivin kanssa käytettäväksi. Kaivoin saman tien tuonkin langan esiin ja etsiskelin sille sopivaa mallia. Pari ehdokasta löytyi, ja lopulta ajattelin  Katrin Schubertin suunnitteleman Pastella -pipon sopivan Waiting for Rainiin paremmin. Näiden pitsikuvioiden siksak-tyylisessä muotokielessä oli sopivasti samaa henkeä ja siksi ne toimisivat varmasti hyvin yhteen.

Koska pipoja olen neulonut jo jokusen ja Pastellan kuvio näytti silmääni simppeliltä, päätin tällä kertaa olla ostamatta ohjetta. Joskus minua nimittäin jopa hiukan harmittaa jälkeenpäin, kun olen maksanut useamman euron ohjeesta, joka on lopulta ihan päivänselvä ja joskus ikävä kyllä vähän hutiloiden kirjoitettukin (Huom! Minulla ei ole kokemusta Schubertin ohjeista, joten tämä kommentti ei millään tavalla ole kohdistettu hänen malleihinsa). Tätä aihetta sivutessa voisi pohtia yksittäin myytyjen neuleohjeiden hintoja enemmänkin, mutta jätän sen nyt sikseen. Kertokaa, jos teitä kiinnosta keskustella aiheesta tarkemmin. 

Oma projekti: Uimalakki
Malli: Pastella by Katrin Schubert
Lanka: Malabrigo Rios, väri Azul Profundo
Menekki: 75 grammaa
Puikot: 3.5 mm

Oma piponi on siis tehty täysin Pastellan inspiroimana ja ulkonäöltään vastaa mallia kovasti, mutta mitä todennäköisimmin pieniä poikkeamia siinä kuitenkin on. Tein silmukkalaskelmat oman ison pääni mukaan ja sovitin sille sopivan levyisen kuvion. Kavennukset tein ihan miten sattuu aina välillä pipoa päähäni sovittaen ja kas! Siitä tuli juuri sopivan rento muttei lörppä. Harmaan keinoturkistupsun ostin aikanaan Islannin reissulta, ja mietin hetken, onko sininen ja keskiharmaa tunkkainen yhdistelmä. Aika kivasti se kuitenkin sopii pipoon, ja tupsun nyt saa aina vaihdettua jälkeenpäinkin.

Kuuman kesäpäivän ja neulekuvasession päätteeksi oli mukava vielä pulahtaa järveen. Ilmeisesti helteilläkin on melko helppoa tunnistaa bikiniporukan seasta hullut himoneulojat!


sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Uusi Vanha Romanssi


Mulla ei ole kovinkaan montaa neuletakkia. Paitoja kyllä löytyy, mutta tekemäni takkimallit ovat kaikki niin paksuja, ettei niitä tule ihan hirveästi käytettyä oikeastaan ikinä. Takki olisi kuitenkin kätevämpi välikerroksena ja ohuet välikerrokset ovat sitten taas talven tullen niin paikallaan, että.

Nyt tilanne on vähän toinen. Lämpöä ja valoo on riittänyt nostamaan koko läänin lämpömittarit 30 asteen hujakoille jo parin viikon ajan eikä loppua näy. Moni kärsii kuumista keleistä eikä tämä minullekaan kaikkein parasta nannaa ole, mutta ei auta muu kuin koittaa keksiä aktiviteetteja, jotka sopivat näin tukalan kuumillekin keleille. Esimerkiksi mitäs näitä nyt on.. no vaikka neuleiden valokuvaaminen.


Pienen kuvaustauon jälkeen kuvaajani Joonas päätti ostaa uuden kameran hajonneen tilalle, ja kun valmiita töitä oli muutama hyllylleni jo kasautunut, päätimme pitää kuvauspäivän. Tuskailin jo ennakkoon villan ylle pukemista ja muiden vaatteiden venkslaamista - tykkään nimittäin vaihtaa edes vähän jotain kostyymiä toisen neuleen kuvaamista varten, ihan vain jotta kuvissa olisi hiukan enemmän vaihtelua. Toki niitä saa myös lokaatioita vaihtamalla, mutta tästä nyt vaan on tullut tapa.

Kuvauspäivä sujui kuitenkin yllättävän leppoisasti. Ilmastoitu auto oli pelastus ja lopullinen hellepäivän kuvausputkiratkaisu selviää seuraavasta postauksesta.. 


No mutta. Jokos nyt siirtyisimme tähän neuleeseen. 

Mallin Old Romance on suunnitellut Joji Locatelli, jonka moni suomalaisneuloja tuntee tekemästään yhteistyöstä Veera Välimäen kanssa. Jojilla on läjäpäin ihania malleja, ja tämä on ollut ostettuna ohjekirjastossani jo pitkään. Kun sitten kerran Lankaideassa työvuorossa ollessani näin eräällä asiakkaalla tästä takista tehdyn lyhyen cropped-version, ihastuin ratkaisuun ihan silmittömästi! Muistikuvani ovat jo hiukan hälvenneet, minkä värinen takki tällä kyseisellä asiakkaalla oli, mutta uskoisin sen olleen hyvin samanhenkinen kuin omani. Enhän muuten olisi päätynyt tämäntyyppiseen ratkaisuun.
 
Kaivoin varastostani lankoja pohtiessani samalla, riittäisikö yksi täysi vyyhti pääväriksi. Pitseihin riittäisi jokin jämä, ja olin vakaasti aikonut käyttää vain stash-lankoja tähän projektiin. Aikani lankoja pyöriteltyäni en kuitenkaan päässyt tyydyttävään lopputulokseen, mutta pitsit löysivät oman jämäkeränsä: Lanitium ex Machinan Basic Merino Sockin värissä Brickwall. Se on kaunis sekoitus poltetun oranssin ja tiilinpunaisen mustalla taitettuja sävyjä.



Brickwall on uskomattoman kaunis, mutta myös uskomattoman hankala väri. Pikimusta näyttää sen vierellä liian tylsältä ja lattealta, harmaa ei jotenkin ihan istu Brickwallin pieneen lämpöisyyteen. Sitten muistin Lankaidean hyllyllä lojuneen Malabrigo Sockin värissä Eggplant ja tiesin sen olevan täydellinen, vaikka en päässyt lankoja vierekkäin sommittelemaankaan. Mustahko violetilla vivahteella, sopivan solid mutta kuitenkin eläväinen. Ja niin se olikin. Täydellinen.

Yksi kerä ei kuitenkaan riittänyt, joten jouduin ostamaan vielä toisen kerän Eggplantia toisaalta. Onneksi vyyhdit olivat ihan täsmälleen samansävyiset. Näin ei aina käsinvärjättyjen lankojen kohdalla ole.


Oma projekti: Old Romance, cropped
Malli: Old Romance by Joji Locatelli
Lanka: Malabrigo Sock (811 Eggplant) ja Lanitium ex Machina Basic Merino Sock (Brickwall)
Menekki: 140 grammaa pääväriä ja 45 grammaa kontrastiväriä
Puikot: 3.00 ja 3.50 mm


torstai 31. toukokuuta 2018

Ember -sukat


Toisinaan vilkuilen Ravelryn New Patterns ja Hot Right Now -osioita juuri oikeaan aikaan. Julkaistujen ohjeiden joukosta äkkäsin ehkä pari viikkoa sitten kivan näköisen sukkaohjeen, jossa juju piili kantapäässä. Sukka oli kauttaaltaan ikään kuin suomukuviota (tai valepalmikkoa), mutta kontrastivärinen resori ja kaksivärinen kantalappu toivat sukkaan uutta, kivaa ilmettä. Klikkasin ohjeen auki ja kas, julkaisun kunniaksi ohje oli vielä hetken ilmainenkin!

Äkkiähän se sitten piti puikoille saada moinen ilmestys ja langat valikoin myöhäisillan hämärässä. En tainnut edes laittaa valoja päälle lankahuoneeseeni, vaan ounailin pikaisesti näiden kahden sävyn sopivan yhteen ja kiikutin kerät telkkarin ääreen. Kirjava, kokonainen vyyhti Handun perussukkaa oli nimittäin jo hyllyssä valmiina kerittynä ja pieni 50-grammainen, itsevärjätty säpäkän violetti kerä on yksi pyhäinjäänne ensimmäisistä värjäyskokeiluistani. En enää muista, mikä oli alunperin ajatuksenani Handun varalle, mutta sinne se oli jäänyt ja nyt koitti vihdoin sen aika päästä työn alle.

Sukanneulominen jostain syystä maittaa taas niin - en olisi millään malttanut jättää sukkia kesken sellaisten elämän perustarpeiden, kuten nukkumisen tai syömisen ajaksi, sillä suomukuviossa ja vaaleankirjavassa langassa on jotakin todella koukuttavaa. Kerros kerrokselta sukka näytti kivemmalta ja vaikka aluksi en ollut ihan varma Handusta ja etenkään näiden värien yhdistelmästä, niin lopulta sukista tuli oikeinkin kauniit. Tuumasin ensin, että violetin olisi pitänyt olla huomattavasti vaaleampi, mutta oikeastaan nämä ovat nyt vallan kivat ja tumma violetti tuo vähän rytmiä kokonaisuuteen.


Projekti: Ember Socks
Malli: Ember Socks by Alex Anders
Lanka: Handu perussukka ja PetrichorYarns SOX
Menekki: 62 grammaa Handua ja 10 grammaa SOXia
Puikot: 2.25 mm

Ember -sukat ovat mahtava välipala kaiken huivi- ja paitaneulonnan keskellä. Nämä sukat on helppo tehdä loopaten kahta sukkaa samaan aikaan, ja värien käytöllä voi luoda hyvinkin erilaisia vaikutelmia. Kantalappu on kaksivärisyydestään huolimatta helppo neuloa, sillä siinä ei neulota kirjoneuletta: värit neulotaan briossimaiseen tyyliin vuorotellen, joten toista lankaa ei tarvitse kuljettaa mukana missään vaiheessa. Kaikin puolin mukava ja nopsa projekti, jossa voi käyttää hyvin pois pienen pieniä jämälankanöttösiä!


maanantai 21. toukokuuta 2018

Jämälangat käyttöön, osa 1


Fingering-vahvuisia sukkalanganjämiä: niitähän riittää. 100 grammainen vyyhti on toki siitä hyvä, että ei tarvitse jännittää, kuinka siitä riittää isompaankin sukkapariin. Mutta se on myös siitä huono, että jäljelle jää aina jonkun kokoinen nöttönen, jota voi olla hankala käyttää enää mihinkään muuhun. Eikä ihania lankoja raaski poiskaan heittää, vaikka jäljellä olisi enää muutama gramma.

Haluaisin pienentää lankavarastoani huomattavasti ja jostain syystä jämätyöt ja erityisesti sukat houkuttelivat nyt. Aloitinpa sitten stashini pienentämisen muutamilla jämälankaprojekteilla. Melkein vuosi siihen menikin, että kutkuttava sukkainspiraatio löytyi taas Tour de Sockin jälkeen. Nyt tekisi mieli koko ajan neuloa vain sukkaa ja tämä saa mut aika ajoin miettimään taas tämän vuoden Touria... Ei! En osallistu. Ainakaan kilpailumielellä!



Jämälankojen joukosta valikoin Silmu&Solmun säihkyvän Kaamos-sukkalangan, vaaleanharmaan, hieman violettiin taittavan SäihkyPuffan jämän, pienen nöttösen sinapinkeltaista Arwettaa ja luultavasti Opalin valkoisen perussukkalangan ylijäämän. Malleista Audrey Socks vaikutti hauskalta ja niinpä projektisuunnitelma oli valmis.

Ja pian olivat valmiit myös sukat! Tietoisesti koitin löysätä kirjoneulekäsialaani hiukan, sillä vaikka muuten käsialani tuppaa olemaan väljää, niin kirjoneuleeni usein kiristävät ihan liiaksi. Olen nimittäin tullut neuloneeksi muutamatkin sukat, jotka eivät mene jalkaani sitten millään. Yritykseni oli menestyksekäs, sillä näistä tuli mielestäni sekä pinnaltaan hyvännäköiset että puettaessa oikein hyvin jalkaan kiskaistavat sukat.




Projekti: Audrey Socks
Ohje: Audrey Socks by Jennifer Pattison
Lanka: Silmusolmu Säihky Sukkis, Sukka-Puffa Säihky, Filcolana Arwetta ja Opal
Menekki: Yhteensä 83 grammaa
Puikot: 2.25 mm


On jollain tapaa jopa vapauttavaa käyttää pois laatikossa pitkään lojuneita, "turhaksi" luokiteltuja lankoja ja saada ne ihan oikeasti hyötykäyttöön. Kun lopputulos on vielä kivannäköinen, voi todeta tehneensä jotakin ikään kuin ekstraa. Kun itse tykkään käyttää aina eri lankaa tai mallia, tuntuu jämälankaprojektit yhdenlaiselta työvoitolta ja niistä saa ihan erilaista mielihyvää, kuin isoista töistä, joita varten ostaa siihen dedikoitua lankaa. 

Totesin projektin aikana myös, että jämät - ne ei lopu ikinä. Ne kuluvatkin paljon normaalilankaa hitaammin, metristä neuloutuu ainakin kahden metrin edestä silmukoita ja silti aina jää jokin pikkunöttyrä jäljelle! Näistäkään langoista mikään ei kulunut vielä ihan täysin loppuun, mutta no. Ainakin niistä on käytetty taas sukkaparin verran.