Heti ensimmäisten lumisateiden jälkeen huomasin sisäisen kelloni pomppaavan suoraan ensilumien sulamisen, pimeyden ja loskakelien ylitse iki-ihanaan jouluun. Joululahjojen tekeminen oli aloitettava välittömästi, samoin tonttupipon! Pitäähän sen olla valmis heti joulukuun ensimmäisenä päivänä, jotta lapset voivat taas kysellä kaupungilla äideiltään, että "Äiti, onko tuo ihan oikea tonttu?"
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Blogin uudet talvivaatteet
Tästä on ilmeisesti tullut jo jokin perinne, että blogin ulkoasun pitää jotenkin kuvata vallitsevaa vuodenaikaa. Edelliset pajunkissat tosin olivat unohtuneet lähes vuodeksi otsikkokuvaan, ja nyt onkin taas mukavasti talven vuoro!
Heti ensimmäisten lumisateiden jälkeen huomasin sisäisen kelloni pomppaavan suoraan ensilumien sulamisen, pimeyden ja loskakelien ylitse iki-ihanaan jouluun. Joululahjojen tekeminen oli aloitettava välittömästi, samoin tonttupipon! Pitäähän sen olla valmis heti joulukuun ensimmäisenä päivänä, jotta lapset voivat taas kysellä kaupungilla äideiltään, että "Äiti, onko tuo ihan oikea tonttu?"
Heti ensimmäisten lumisateiden jälkeen huomasin sisäisen kelloni pomppaavan suoraan ensilumien sulamisen, pimeyden ja loskakelien ylitse iki-ihanaan jouluun. Joululahjojen tekeminen oli aloitettava välittömästi, samoin tonttupipon! Pitäähän sen olla valmis heti joulukuun ensimmäisenä päivänä, jotta lapset voivat taas kysellä kaupungilla äideiltään, että "Äiti, onko tuo ihan oikea tonttu?"
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
musta.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti