Veera Välimäen suunnittelema Juniper -paita lumosi mut heti, kun siihen ensimmäisen kerran törmäsin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan sileä nurja (!) paita lepakkohihoineen tuntui mun makuun ihan täydellisyydeltä ja tiesin, että tällainen mun on pakko saada. Ajatus ja ohje toki muhivat pitkään suosikkilistalla, mutta kun sitten Keesi Industriesin Sara kiikutti mulle kaksi vyyhtiä jumalattoman kaunista harmaata pitsilankaa, tiesin heti minkä ohjeen ostaisin seuraavaksi.
Juniper on suunniteltu fingering-vahvuiselle langalle, joten Keesin Sumptuous Lacen ollessa huomattavasti ohuempaa, sovelsin neuloessani jotakin sekopäistä kokojen L-XXL väliltä. Heti kaula-aukon silmukoita luodessa tuntui, että eihän mun pääni edes mahdu tästä läpi, joten aloitin suosiolla reilummalla silmukkamäärällä. Jossakin vyötärön kohdilla alkoi tuntua siltä, että ei tästä tule mitään ja että koko on aivan väärä, mutta kas, valmis työ onkin ihan sopiva ja aikalailla istuvuudeltaan sellainen, kuin mallin on tarkoituskin :) Samoin musta tuntui neuloessa, että jokin mättää nyt pahasti omassa käsialassa ja neuloksesta tulee ruman epätasaista ja kumpuilevaa, mutta neulo neule riipinraapin, kyllä pingotus sen kaunistaapi. Niin ja tietysti neuloin tämän nurinpäin, koska mulla on nurjansilmukanhitausilluusioneuroosi. Mukamas..
Ravelry: Juniper
Malli: Juniper by Veera Välimäki
Lopputuloksesta tykkään valtavasti, enkä ainoastaan ihanan mallin ansiosta vaan erityisesti myös silkkisen Sumptuous Lacen takia. Langassa on lähes puolet (45%) silkkiä ja loput on BFL-villaa, ja värikin on just eikä melkein mun. Ihana silkkinen kiilto ei ehkä tule esiin kuvissa aivan samalla tavalla kuin oikeasti, mutta kaunis väripinta kylläkin. Mahtava fiilis saada uusi käyttöpaita, joka on ohut mutta lämmin ja samalla kaunis kuin koru - niitä kun olen laiska käyttämään :) Aiemmin tällä viikolla kävi nimittäin niin, että tuuppasin yhden keskeneräisen paidan mahdollisimman piiloon lankalaatikoiden taakse, sillä siitä tuli liian suuri ja ruma. Juniper nyt kyllä lohduttaa, ja samoin se, että kävin jo ostamassa uudet langat seuraavaan raitapuseroprojektiin! Arvatkaapa huvikseen mielessäni, mitkä värit valkkasin: ei välttämättä kellekään kovin suuria yllätyksiä luvassa tällä saralla..
Projekteistani on muuten usein enemmän kuvia Ravelryssä, joten jos tykkäät käyttää sitä ja katsella enemmänkin kuvia, niin klikkaapa tästä projektigalleriaani :)
Projekteistani on muuten usein enemmän kuvia Ravelryssä, joten jos tykkäät käyttää sitä ja katsella enemmänkin kuvia, niin klikkaapa tästä projektigalleriaani :)






No vautsi vau - ompas tosiaan hirmuisen nätti neule!
VastaaPoistaOnpa järjettömän kaunis! Onnitteluni! Sopii sinulle hyvin, täydellinen asukokonaisuus!
VastaaPoistaBeautiful!
VastaaPoistaTodella kaunis! Pitääpäs pistää malli muistiin
VastaaPoistaOnpa ihana! Passaa nätisti sinulle :)
VastaaPoistaKaunis neule, ja voi, kuinka upea harmaa!
VastaaPoistaUpea paita, tosiaan kuin koru! Ja eihän se mikään illuusio ole että nurjaa on hidas neuloa! :D Eihän?
VastaaPoistaAaaargh. Ihana! Tää on mullakin niiin pakko-neuloa-listalla. Sitten ensi vuosituhannella, kun ehdin listalla tähän kohtaan asti. :)
VastaaPoistaHuikean hieno! Malli tulee ihanasti esille vaalealla langalla. Ja tuo harmaan sävy on kyl just eikä melkein.
VastaaPoistaSuurKiitos kaikille kommenteista! Vastavierailenpa kommentoimassa piakkoin kunkin blogissa! :)
VastaaPoista